top of page

Arkitapahtumien kuvaus:

 

Ei juhlia ilman arkea. Miksi väheksyisimme arjen tärkeyttä.

Aika kuluu nopeasti ja elämään sisältyy paljon tilanteista, joihin olisi mukava palata uudelleen. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi lapsen leikkiminen, ensimmäinen koulupäivä, yhteiset ruuantekohetket, ilta ystävien kanssa. Miksi unohtaisimmekaan näitä kaikkea koossa pitävää asiaa eli työtä? Oli työpaikalla tärkeää itselle hankittu osaamisen tai sen esille tuominen vai työtoverien kanssa työn tekeminen. Arkitapahtumien kuvaamisesta voi koitua tärkeitä muistoja tai meriittejä vuosien päästä.

 

Arkipäivän tapahtumien kuvaamisessa voi olla aluksi hankalaa olla huomioimatta valokuvaajaa. Tilanne tehdään luontevaksi tutustumalla asiakkaaseen ja kuvaan liittyviin henkilöihin esimerkiksi perheeseen etukäteen.

 

Yrityksille: Valokuvilla on helppo luoda mielikuvaa yrityksen hyvästä ilmapiiristä.

 

Juhlakuvaus:

Elämän isot muistot koostuvat usein pienistä asioista. Siksipä juhlatilaisuuksien ikuistamiseen ei aina tarvitse liittyä isoa juhlatilaisuutta.

Usein nuo tärkeät hetket haluaisi nauttia täysillä, eikä olla murehtimassa niiden tallentamisesta. Anna siis ammattilaisen hoitaa se puolestasi ja nauti juhlista rauhassa.

 

Juhlakuvaus voi olla rakennettuja tilanteita asiakkaiden toiveiden mukaan tai dokumentaarista eli hetkien tallentamista

bottom of page